Yhdistys välittää jäsenille kyselyn tutkimushankkeeseen

  • ti 14.1.2020

Hyvät politiikan toimittajat,

Tähän kiinnostavaan tutkimushankkeeseen toivotaan vastaajia. Lukekaahan alta ja osallistukaa, jos parhaaksi katsotte. Kiinnostava hanke.


Yst. Politiikan toimittajien hallitus


--------


Hyvät Politiikan toimittajat,

pyydän teitä vastaamaan kyselyyn, joka liittyy Helsingin yliopiston ”Talousviisaat julkisuuden vaikuttajina” -tutkimushankkeeseen. Tutkimuksessa kartoitetaan toimittajien näkemyksiä talouspolitiikkaa käsittelevästä julkisesta keskustelusta. Tutkimushanketta rahoittavat Helsingin Sanomain säätiö sekä Palkansaajasäätiö.

Hankkeen tutkimusjohtajana toimii professori Juha Herkman Helsingin yliopiston viestinnän oppiaineesta ja tutkijana Timo Harjuniemi viestinnän oppiaineesta. Tutkimustuloksista kirjoitetaan suomenkielinen tutkimusraportti sekä muita tieteellisiä ja yleistajuisia julkaisuja.

Kyselylomakkeen kysymykset ja väittämät liittyvät muun muassa talouspolitiikkaa käsittelevän journalismin tehtäviin sekä siihen, miten toimittajat arvioivat erilaisten talouspoliittisten keskustelijoiden asiantuntemusta ja medianäkyvyyttä.

Kysely keskittyy talouspolitiikan eikä esimerkiksi yritystalouden kysymyksiin. Julkisella keskustelulla viitataan kyselyssä ammattimaisessa uutismediassa käytävään keskusteluun eikä esimerkiksi sosiaaliseen mediaan.

Kyselyyn vastaaminen kestää noin 10–15 minuuttia. Vastaathan kyselyyn viimeistään 14. tammikuuta mennessä. 

Tutkimushankkeessa tehdään kyselyn lisäksi toimittajien yksityiskohtaisempia tutkimushaastatteluja. Jos olet kyselyn lisäksi halukas osallistumaan tutkimushaastatteluun, voit ilmoittaa siitä kyselyn lopussa. Jätä tällöin nimesi ja sähköpostiosoitteesi, niin Timo Harjuniemi ottaa sinuun myöhemmin yhteyttä haastatteluajankohdan sopimista varten. Voit ilmoittaa halukkuudestasi osallistua haastatteluun myös ottamalla yhteyttä hankkeen tutkijaan sähköpostitse tai puhelimitse. Löydät yhteystiedot tämän saatteen lopusta.

Kyselyssä kerättäviä henkilötietoja käsitellään luottamuksellisesti. Henkilötietoja käsittelee vain hankkeen tutkija Timo Harjuniemi, eikä tietoja luovuteta ulkopuolisille. Yksittäiset vastaajat eivät ole tunnistettavissa tulosten pohjalta laadittavissa tutkimustuotoksissa tai muissa julkaisuissa. Voit halutessasi ladata hankkeen tietosuojaselosteen tämän saatteen lopussa olevan linkin kautta.

Kun olet vastannut kysymyksiin, paina "Valmis"-painiketta kyselyn viimeisellä sivulla. Tällöin vastaukset tallentuvat tietokantaan.

Pääset vastaamaan kyselyyn seuraavan linkin kautta:

https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/101441/lomake.html

Jos sinulla on jotain kysyttävää tutkimuksesta, ota yhteys tutkija Timo Harjuniemeen.

S-posti: timo.harjuniemi@helsinki.fi

puh: 050 5205854

Suurkiitos vaivannäöstä!

Linkki tutkimuksen tietosuojaselosteeseen (dokumentti on ladattu Helsingin yliopiston Funet-tiedostonjakopalveluun):
 https://filesender.funet.fi/?s=download&token=7a60d672-b975-4995-bfda-d37b25a31de2 

Ystävällisin terveisin,

Timo Harjuniemi
Tutkija 
Helsingin yliopisto/Valtiotieteellinen tiedekunta