Matti Vanhanen avasi hallituksen budjettivääntöä

10.8.2020

Politiikan toimittajat ry:n lounasvieraaksi saapui perjantaina 7. elokuuta valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.). 

Kesän helpottuneen koronatilanteen jälkeen kyseessä oli yhdistyksen ensimmäinen lähitapaaminen lähes viiteen kuukauteen.

Vanhasen mukaan Suomi elää koronan vuoksi vielä elvyttämisen aikaa. 

Työllisyystoimista hän rajasi ainakin tulevasta budjettiriihestä pois ansiosidonnaiseen työttömyysturvan porrastamisen. Tähän asiaan saatetaan kuitenkin palata vielä kuluvan hallituskauden aikana. 

Pääkeskustelunaihe oli luonnollisesti Suomen talous ja syyskuuhun elokuulta siirtynyt budjettiriihi. 

Myös kesän kuumaa keskustelunaihetta, kasvomaskeja, sivuttiin. Vanhanen itse kertoi, että hän on hankkinut maskeja jo kevään aikana varastoon.

Paikalle Vanhasen tilaisuuteen saapui kesäloma-aikana varsin mukavasti väkeä, peräti noin 25 toimittajaa. 

Matti Vanhanen otti Politiikan toimittajien järjestämässä tilaisuudessa kantaa muun muassa hallituksen pohtimiin työllisyyskeinoihin. Kuvassa Vanhasen oikealla puolella valtiosihteeri Maria Kaisa Aula ja vasemmalla eduskunta-avustaja Jari Flinck sekä valtiovarainministeriön viestintäjohtaja Johanna Vesikallio. (Kuva: Olli Waris)